Kirjoitus - aavistus idean untuvaa

Kirjoitukseen voi lähteä tyhjästä. Näennäisesti paperi tai tekstinäyttö on tyhjä, kohta merkkejä täynnä. Me emme kuitenkaan ole tyhjiä, emmekä ala tai lopu tietystä kohden. Vai mistä me alamme? Sydämestä? Sormista tai varpaista? Ajatuksesta? Siitä kohden, jossa sormi koskettaa toisen ihoa, tai sana kohtaa toisen korvan?

Näin keväällä ajatuksiini tulee enemmän keltaista ja vihreää. Sitä odottaa hetkeä, kun koko maisema vaihtuu olohuoneeksi ja itsekin alkaa avautua aurinkoon, lämpöön. Sen sijaan, että käpertyisi aina iltaisin vilttiin sohvannurkkaan.

Kirjoitus edustaa minulle jotain mikä ei ole pakkoa. Kirjoitus on parhaimmillaan virtaa ja hengitystä. En osaa olla ilman sitä.

Keväällä, kenties tekstinikin avautuu, puhkaisee paremmin kuulon, siirtyy harmaasta keltaiseen, vihreään, alkaa silmuilla, luo köynnöksiä, kukkii harmaita kukkia läpi kirjojen,

          siirtyy ajatuksista uinumaan muuntuneena toisiin kehoihin ja herää taas jälleen uutena untuvaisena ideana toisissa sanoissa toisaalla. Huomaako sen?

Sumuisaa kevättä

Kuppi on unohtunut talveksi parvekkeelle. Parin kuukauden päästä siinä tulee kasvamaan herneenversoja. Kaikkea koskettava kylmyys haipuu ja iho saa tilaa tuntea tuulen.

Ikkunasta tervehtii aamuisin sumuinen ja märkä metsä. Maassa virtaavat purot, räntää sataa. Kuravaatteet pyörivät pesukoneessa ja männynneulasten vesitipat eivät ehdi juuri kuivua, elleivät jäädy yön aikana.

Talvesta on tullut loskaa, mutaa. Koivujen silmut ovat piilossa, mutta aikovat avautua auringolle heti pajujen krookusten ja tulppaanien jälkeen. Jossain talvehtii lukuisa määrä ötököitä valmiina iskemään kiinni uuteen vihreään.

Elämä on voimakas virta, sydämen sykkeitä, nälkää, kipua. Niitä, jotka katoavat. Niitä, jotka syntyvät. Ihminen ilmestyy maailmaan kuin uusi silmu, avoinna. Kuolemalta ihminen yrittää sulkeutua, vältellä, unohtaa. Tuntematon on tuntematonta. Sitä ei voi tuntea.

Talvella on vaikea muistaa miltä kesä tuntuu, kesä pyyhkii talven kehosta hiljalleen. Joka päivä on hyvä tunnustella sormenpäillä maata, jolla kävelee.