Perinteisesti juhlat tarkoittavat tilaisuutta, joissa juhlitaan esimerkiksi ikääntymistä (syntymäpäivät), uutta ihmistä joukossamme (ristiäiset, nimijuhlat), saavutuksia tai yhdessäolon lupausta (valmistujaiset, kihlajaiset, häät).
Meidän perhessä tammikuu tarkoittaa lasten synttärijuhlia, joita pidetään yleensä useammat käytännön syistä johtuen. On ihanaa (ja kamalaa) saada paljon vieraita kerrallaan taloon. Juhlissa ei pysty puhumaan kunnolla kenenkään kanssa. Mutta humussa ja tunnelmassa on puolensa, tuntuu että tapahtuu jotain, uidaan yhdessä juhlameressä ja nautitaan. Hosuminen, hössöttäminen, ideointi ja vieraiden palvelu saa aikaan liikettä kehossa, voi kallistua kuuntelemaan mitä vieraat haluavat, voi toteuttaa pieniä toiveita kahvista tai teestä, mehusta ja kakusta. Huokaisemme kyllä yhdessä kun rumba on ohi, mutta jotain ihmismäärästä jää elämään seinien sisään. Hymyt, äänien kaiut. odottamattomat sanat, väliin jäävät hiljaiset kohdat ja eleet.
Millaiset sitten ovat juhlat ilman hosumista? Sellaiset, joihin ei liittyisi suurelta osin siivoamista, ruoanlaittoa, rahanmenoa, jäykkyyttä, kiirettä tai ruuhkaa?
Minulle rauhallinen juhla olisi metsässä, ihmispiiri nuotion äärellä jakamassa ajatuksia.
Joku laulaisi, joku soittaisi, joku tanssisi, joku lausuisi jotain sanoja. Ihmisten välillä olisi tilaa, hiljaisuutta, sanojen välillä aikaa, enemmän.
Tärkeintä on kohtaaminen, että tuntee liikuttavansa muita, että liikuttuu muiden ilmaisusta. Sillä lopulta kaikki ovat yksin, vain sanat, eleet, katseet ja kosketus yhdistävät meitä siten ettemme loista aivan yksin.
Ja ovathan tähän välineenä kirjallisuus ja taide ylipäätään: Joku on jotain (taiteessa, esim. runossa, maalauksessa) ajatellut, ilmaissut, aistinut, tuntenut, sen jakanut ja joku on sen vastaanottanut. Sinä puhuu sinälle, kuin tähdestä toiselle tähdelle. Kaukaa, mutta varmana siitä, että oudossa ihmismielen avaruudessa on elämää enemmän kuin arjessa näkyy.
Juhlikaamme tätä! (niin juhlissa kuin arjessa)
