Blogini harhailee sinne tänne. Tänään harhailevat maininnat marraskuun harmautta valoistaviin teoksiin. Joku kirjoitti kirjablogi- ryhmässä tarpeesta löytää lempeitä kirjoja, ja tajusin että hyvää oloa ja mieltä nyt tosiaan kaivataan. Harmaudessa minun mieleni harhailee lämpimiin ja valoisiin asioihin.
Yksi kirja, jonka voi lukea vuosittain marraskuussa on Muumilaakson marraskuu. Siinä erilaiset persoonat kokoontuvat talvea huokuvaan, tyhjään taloon odottamaan jotakin jota ei tapahdu. Kirjassa tapahtuu ulkoisesti hyvin vähän, mutta jokaisella hahmolla on meneillään runsaasti sisäistä liikettä. Ruttuvaari on mielestäni riemukkain henkilö, jonka asenteeseen on miellyttävintä samaistua. Ruttuvaarin mieltä vainoavat epämiellyttävät "ne", sukulaiset vaatimuksineen. Näille vaatimuksille Ruttuvaari laittaa pisteen. Oiva asia, varsinkin marraskuussa.
Merete Mazzarellan Täti ja krokotiili kahlailee aiheesta toiseen löytäen uusia näkökulmia ihmiseen. Teemat ovat vaikeita, asenne valoinen. Kirja tuo suorasti esille ihmisen huvittavia outouksia, niille lempeästi ja syvästi nauraen. Tähän kirjaan voi aina tarttua uudestaan ja muistaa miten monimuotoinen ihminen on, ei paha tai hyvä, ja aina matkalla.
Paul Austerin Talvipäiväkirja kertoo rehellisesti ja suorasti ihmisestä, kohtaamisista, kuolemanpelosta, rakkaudesta, työstä ja pyrkimyksestä toteuttaa itseään.
Ikikultainen Daniel Harmsin Sattumia on älyn iloittelua. Tästä kirjasta on turha etsiä humaaniutta. Kirjaa tulee katsoa täysin eri näkökulmasta. Hullusti, ihmisen ajatusten prosesseja rikkoen ja niille nauraen.
Marguerite Duras'n Rakastaja kertoo kauniisti hyvin nuoren tytön ja vanhemman miehen intohimosta ja voimakkaasta tahdosta elää omaa rakkauttaan ympäristön tuominnasta huolimatta. Samankaltaisen, mutta ei juurikaan lempeän tarinan kertoo Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Teos koukuttaa ja henkilöt on helppo kuvitella, mutta lämpö ja herkkyys ihmisyyttä kohtaan jäävät huomaamatta, kuten usein nykykirjallisuudessa. Taustalla saattaa vaikuttaa ihmiskäsitys, joka luonnehtii ihmisolion pohjimmiltaan pahaksi, nautinnonhaluiseksi ja hillittömäksi jota vain ulkoisilla rajoituksilla voidaan kahlita.
Jhumpa Lahirin Tulvaniitty kertoo sekä ihmisen puhtaasta pahuudesta, että ihmisen kyvystä pysähtyä, tarkkailla maailmaa siihen mielenkiinnosta palaen, rakastaa lähes pyyteettä. Lahirin novellit ovat terävämpiä ja tavoittavat enemmän sanomaa, mutta romaani jää kyllä elämään mieleen. Erityisesti värit, luonto, intialaiset maut, ihmisen taustan vaikutus elämän kulkuun ja kyky selvitä ja nauttia yhteisvoimalla (sekä yksin) elämästä.
Sarjakuvista minua puhuttelee Blacksad: Kissa varjoisilta kujilta (Juan Dias Canales, Juanjo Guardion). Sarjakuvan maailma on film noir- tyyppistä kerrontaa, jossa ilmeet kertovat paljon. Päähenkilö, joka on kissahahmoinen etsivä, on traaginen sankari.
Mainitakseni muutaman loistavan fantasiakirjan joista suorastaan itse valaistun niiden osittaisesta synkkyydestä huolimatta. Kehotan tutustumaan kirjoihin Tähtisumua (Neil Gaiman), Mustan myllyn mestari, (Otfried Preussler) sekä Kultainen malja (E.T.A Hoffmann).
Kaikki nämä kirjat katsovat ihmistä ymmärtäen, kauniissa valossa. Marraskuussa kaivataan kykyä nähdä valo läheltä, läheisen ihmisen silmistä.
Jos voit kommentoida, kerro lisää hyviä marraskuun kirjoja. Voit mieluusti olla myös eri mieltä kanssani!
Ps. Kuvasta ovat karkuteille lähteneet Mustan myllyn mestari, Tähtisumua, Tulvaniitty, sekä Blacksad: Kissa varjoisilta kujilta.
