Kun syyskyyn loppu lähenee, kuusivuotias lapseni ei ole melkeinpä puoleen vuoteen nähnyt juuri pimeää pihalla ollessaan. Loppukesän juhlissa pimeää sai vähän tarkastella, mutta viime perjantaina hän pääsi kanssani vasta kunnolla liikkumaan katuvalojen läikittämille teille. Otimme polkupyörän esiin iltapalan jälkeen ja lähdimme tuikkimaan lapsen innostusta. Uusi polkupyörän lamppu valaisi edellä ja sai kävelyn johtotähden osan. Lenkillä pysähdyimme kokeilemaan leikkipuistovälineitä pimeässä. Kun poistuimme, paikalle pärähti mopojengi ja muistin välittömästi alaikäisenä kokemani jännityksen tyhjässä, pimeässä leikkipuistossa, jonne joku voi minä hetkenä saapua.
Hienoin palanen iltahetkeä on kokonaan pimeä metsäpolku, joka on päiväisestä polusta täysin erilainen. Tummia varjoja ja hiljaisuutta, risahduksia ja omien askelten tömähdyksiä. Pimeän metsän läpi matkataan enemmän kuin valoisen, sillä aistit herkistyvät tarkkailemaan. Pimeä metsä jää kehoon tuntemuksina ja mukavana jännityksenä. Kotipihalla tähdet alkavat kirkastua näkyviin. Maailman outoutta on se, kun pohdimme mikä niistä voisi olla satelliitti. En koskaan osaa vastata kunnolla satelliittikysymyksiin ja siksi kävin ursan sivuilla tutkailemassa:
"Illan hämärryttyä
tähtikirkkaalta taivaalta voi onnistua tunnin aikana bongaamaan
kolmisenkymmentä vaeltavaa valoa eli satelliittia paljain silmin. Ilman
apuvälineitä niitä löytynee taivaalta kaikkiaan satakunta. Kiikarilla ja
kaukoputkella lukumäärä luonnollisesti kasvaa. Satelliitti näyttää liikkuvalta
valopisteeltä. Sen yksityiskohtia ei voi erottaa ilman apuvälineitä."
(http://www.ursa.fi/harrastus/jaostot/tekokuut/satelliitit/usein-esitettyja-kysymyksia.html)
Tästä herää vielä kysymys siitä kuinka nopeasti satelliitti
liikkuu. Emme onnistu havaitsemaan yhtään selkeästi liikkuvaa, lapsen mielestä
kaikki kyllä tuikkivat.
"Noin 200 km
korkeudessa kiertävän satelliitin nopeus on noin 7 km/s eli 27 000 km/h.
Ratakorkeuden kasvaessa nopeuskin hiljalleen putoaa. Tietoliikennesatelliittien
suosimalla geostationaariradalla noin 36 000 km korkeudessa nopeus on likimain
nolla ja satelliitti näyttää pysyvän paikoillaan Maahan nähden."
Oletan siis ettei satelliitti juuri näytäkään liikkuvan tai
sitten joitakin poikkeuksia voi olla. Yksikään valopiste ei kuitenkaan viiden
minuutin aikana näytä vaihtavan paikkaa. Tähtien näkeminen avaa aina uuden
näkökulman taivaalle. Unohdan jatkuvasti kuinka paljon tilaa, aikaa ja
mielikuvitusta avaruuden välimittoihin mahtuu. Ja siellä, jossakin voi olla
mitä tahansa. Siis mitä tahansa, sellaista mitä ei osaa kuvitella. Vaan niin on
täällä maan päälläkin. Sillä loppujen lopuksi kuljemme hyvin pientä
polkuverkostoa omassa elämässämme, arjessa. Silmillämme on tottumuksen
silmälaput, jotka pitää lähes joka hetki riisua jos haluaa nähdä tai oivaltaa
jotain uutta. Mutta lapset auttavat näkemään toisin. Toisinaan avaruudellisin
mittakaavoin, toisinaan mikroskooppisen pieniä yksityiskohtia. Ja nämä kaksi
yhdistyvät vaivatta lapsen mielessä.
Kaupin tähtitornilla voi haastaa mielikuvitustaan sunnuntaisin klo 19-21, jolloin tornissa järjestetään mahdollisuus tähtitarkkailulle.
http://www.tampereenursa.fi/?page=372
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti