LEM PINE N
Vaihdoin ruotsinkielisen sukunimeni pois vuonna 2008 kun menin naimisiin. Olin Gullman, keltainen mies. Vaihdoin vaaleanpunaiseen sydämeen, vaihdoin keltaisen rakkauteen, lakkasin olemasta mies, man.
Lempinen on lempeä, rakastava ja ehkä jopa rakasteleva. Sanan lempi vartalosta on johdettu myös viron "palaa" ja "korventua" eli lembida. (Nykysuomen etymologinen sanakirja, Häkkinen 2005, s.593). Sukunimeni on tunteellinen, lähes kiehuva. Kuten Lemminkäinen, liehittelevä rakastaja, jonka sydän on sotiva, järjetön. Kuka todella tuntee Lemminkäisen, lempeäkö hän edustaa?
Luin tänään, että lyhenne LEM tarkoittaa läppää ennen milleniumia. Sukunimeni alkaa siis vitsillä, joka tulee nykyteineille jo kaukaa lapsuudesta. Sukunimi jatkuu mäntynä (pine) ja päättyy palamattomaan epämetalliin (n). Nykyajan Lemminkäinen, räppäri heitää läppää mäntyjen kevätpalosta, jolloin männyt tuuleen siitepölynsä heittävät ja englanniksi raikuu typpi, sitä rakkauden halussaan, himoissaan nykylemminkäiset keittävät.
Sukunimeni on vanhaa, pakanallista tarustoa pienennettynä NEN - liitteellä. Deminutiivi puhuttelee lempeä hellästi. Rakkaus pienenee taskukokoon. Rakkaudesta tulee hassua, kuin pieni ötökkä Salome, joka rakastuu Taikatalvessa hemuliin eikä saa ääntään kuuluviin.
Pieni olen, minäkin. Sukunimi merkkejä paperilla. Rakkaudesta johdettu, sattumalta saatu. Tuonen virrassa uin kun ajasta joskus katoan. Nyt kielillä leikin, niitä sekoitan ja merkitysten virrassa uin, usein suuntaa vailla, vain aavistus seuranain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti