Jokin on ollut unessa - kasvit, karhut, mäyrät, monet ötökkämönkiäiset, puut.
Me ihmiset, monet lemmikit, linnut, talviöttiäiset, oravat ja susikansa olemme olleet hereillä
pääosin ja päivisin.
Nyt on pääsiäinen. Aika, jolloin pääsemme paastosta, aika jolloin pääsemme talvesta: Pääsiäinen, päästäinen, pois pääseminen!
Ilo valuu sisällämme hetkittäin kuin puro. Näen narsissin räntäsateessa, uhmaten säätä pehmeänä ja kirkkaana, ylpeämpänä kuin kukaan ihminen, ollen.
Sisällä maljakossa pajun untuvasta nousee heteitä (emikukinnot ovat erilaisia kuin kuvassa), lehdet viriävät alkukotelostaan ja aukeavat maailmaan luottaen. Ohran idut puskevat tumman sisästä, pursuilevat, kantavat vettä, muuttavat valon vihreäksi.
Ja mielessäni, korvien taustalla, alkaa soida Suvetar:
"Nouse jo neitonen mustana mullasta
nouse jo neitonen mustana mullasta
Akka mantereen alanen
Vanhin lounnon tyttäristä
Pane turve tunkomahan
Maa väkevä vääntämähän
Akka mantereen alanen
Vanhin lounnon tyttäristä
Tuhansin neniä nosta
Varsin vaivani näöstä"
(Gjallarhornin biisi, tässä vain pätkä)
Teksti on peräisin Kalevalan toisesta runosta:
(lainaan jälleen vain pätkän)
"Akka manteren-alainen,
mannun eukko, maan emäntä!
Pane nyt turve tunkemahan,
maa väkevä vääntämähän!
Eip' on maa väkeä puutu
sinä ilmoisna ikänä,
kun lie armo antajista,
lupa luonnon tyttäristä"
(Toinen runo, säkeet 301-308)
Nyt soi huhtikuun kolmas vuonna 2015:
Nouse oras, syty kulta,
tanssi harmaa peitto poies!
Ota oras syliin tuuli,
tuuli muutu lempeäksi!
Nouse sammal vihreäksi,
nosta äiti voimallasi,
oraat, kukat jo aukaise!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti