Rakkaus

Aika suuri sana.
Ajan suurin sana.
Aika on suuri, niin on rakkauskin.
Ja pieniä hetkiä voi rakastaa.
Kuvissa rakkaus kimaltaa,
punertaa.

Vaaleanpunainen rakkaus antaa lahjoja.
Mutta jos vietäisiinkin roskia?
Äidin rakkaus pitää sylissä.
Mutta rakkaus voi myös kiljua kun lapsi sylkee juuri valmistetun
ruoan päälle.

Ja entä vastasyntyneenä! Kun lapsi on vieras, tutustuttava. Tutuksi tuleva, outo ja kamala, vaativa ja
aivan
kaikkea,
kuten pieniä sormia,
joiden hiutalekynsinauhat hohtavat
eikä niistä saa katsettaan irti.

Rakkaus voi myös karkottaa niin, että on vaikeaa olla sen luona. Kenties tunne on niin voimakas ja paljas.

Kuin olisi lapsi jälleen. Unohtaisi aikuisen lukot ja sovinnaisuudet, muistaisi että saattaa elää hetken vaan ja aina vain hetken kerrallaan.

Olen rakastanut monia ja rakastan.
Lapsuuden perheen rakkaus on kuin juuret,
nykyperheen rakkaus ovat puun runko sekä lehdet.
Ja muut rakkaudet, ystävät, ihastukset, tärkeät ihmiset,
ovat kuin tuuli ja
linnut,
ne laulavat tämän rakkauden lävitse,
puhaltavat omia teitään pysähtyen vain hetkeksi,

Lapseni keräili tänään litteitä lasihelmiä ja leikki niillä pastillikauppaa.
Se on intoa, jota ei voi ohittaa.
Kolisevat helmet muoviämpärissä ja se kuinka hän uudestaan ja uudestaan
haluaa myydä minulle pastillin paperissa. Ja viehtyy siitä!
Ja se kuinka minä siivoan enkä ehtisi ostaa kokoajan pastilleja.

Mutta välillä ostan. Ja kohta pastilleja löytyy myös punaisesta, sydämenmuotoisesta kolikkopussista. Jossa äsken oli rahoja.
Rahat ja rakkauden siteet ja velvollisuudet karkaavat lapsen mielestä ja käsistä.
Minä ravistan ne irti vasta unissa.

Ja hetkittäin
kun näen toiset kirkkaat silmät.