Kuppi on unohtunut talveksi parvekkeelle. Parin kuukauden päästä siinä tulee kasvamaan herneenversoja. Kaikkea koskettava kylmyys haipuu ja iho saa tilaa tuntea tuulen.
Ikkunasta tervehtii aamuisin sumuinen ja märkä metsä. Maassa virtaavat purot, räntää sataa. Kuravaatteet pyörivät pesukoneessa ja männynneulasten vesitipat eivät ehdi juuri kuivua, elleivät jäädy yön aikana.
Talvesta on tullut loskaa, mutaa. Koivujen silmut ovat piilossa, mutta aikovat avautua auringolle heti pajujen krookusten ja tulppaanien jälkeen. Jossain talvehtii lukuisa määrä ötököitä valmiina iskemään kiinni uuteen vihreään.
Elämä on voimakas virta, sydämen sykkeitä, nälkää, kipua. Niitä, jotka katoavat. Niitä, jotka syntyvät. Ihminen ilmestyy maailmaan kuin uusi silmu, avoinna. Kuolemalta ihminen yrittää sulkeutua, vältellä, unohtaa. Tuntematon on tuntematonta. Sitä ei voi tuntea.
Talvella on vaikea muistaa miltä kesä tuntuu, kesä pyyhkii talven kehosta hiljalleen. Joka päivä on hyvä tunnustella sormenpäillä maata, jolla kävelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti